Työttömät leimataan usein heti työttömäksi jouduttuaan moniongelmaisiksi päihteiden käyttäjiksi, sekä masentuneiksi hylkiöiksi, jotka yhtäkkiä tarvitsevatkin kaikki mahdolliset sosiaalipalvelut lautasella pakkosyötettynä; semmoiset palvelut, joilla ei enää ole itse suoraan palkkatöihin pääsemisen kanssa mitään tekemistä, vaikka edellytykset terveyden puolesta töihin olisivatkin olemassa; kyse on yksityiselämän pakotetusta holhoamisesta, tukien leikkaamisen uhalla (mm. karenssit työmarkkinatukeen, sekä leikkaukset toimeentulotuen perusosaan -20%, ja maksimissaan -40%). Elannon hankkiminen ja työsopimuksella palkkatöihin pääseminen ei enää ilmeisesti Suomessa ole ensisijalla työttömien suhteen, vaan on jo "menneen talven lumia" aka "so last season"; nyt tulevat kuntouttavaksi työtoiminnaksi ja työkokeiluiksi naamioidut työsopimuksettomat ilmaistyöt sekä tekemättömänä istuminen kunnan yhdistysten työpajoilla, jotta kunta säästää työmarkkinatuen sakkomaksut työttömästä; lisäksi yksityiselämän pakkoholhoaminen, sekä kivat leikit sosiaalivirkailijoiden kanssa, mallia: "minä tunnen sinut paremmin kuin sinä itse, joten minä luettelen elämänhallintasi ja arkielämäsi puutteet, ja sinä nyökyttelet, ja leikit kanssani säännöllisesti jatkossakin, tai leikkaan tukesi!"
On varmasti totta, että moni työtön kokee jonkinasteista surua, ja osa oikeaakin masennusta pidemmän päälle jossain muodossa, mikä ei ole ihme, kun nykyisen muotoisessa sosiaali- ja työttömyyspalveluiden koneiston hampaissa joutuu tarpeeksi kauan olemaan jauhettuna ja piiskattuna. Monesti sieltä sylkäistään ulos vasta arkussa. Alakuloisuus ja masentuneisuus työttömillä ei siis lähtökohaisesti useimmiten johdu siitä, että työttömät itse lähtökohtaisesti passivoituisivat yksityiselämässään, tai että heidän elämänhallintansa ajautuisi jotenkin väärille raiteille oman laiskuutensa ja saamattomuutensa vuoksi arjen normaaleissa askareissaan.
Monesti se alakuloisuus, ja ehkä jopa sairauteenkin asti etenevä masentuneisuus johtuu nimenomaan siitä sosiaali- sekä työvoimapalvelujen puolelta tulevasta, pitkäkestoisesta vuosien syyllistämisestä, sanktioilla ja tuen alentamisilla kiristämisestä, sekä sosiaalipalvelujen (mm. kuntouttava työtoiminta, työkokeilu, sekä pakolliset syyllistävässä hengessä käytävät tapaamiset "sossutanttojen" kanssa, jossa kaivellaan arkisia asioita ja yksityiselämää surutta huonossa hengessä) pakkosyöttämisestä, sekä sen vähäisen minimituen saamisen tahallisesti vaikeaksi tekemisestä; tukea myönnetään täysimääräisenä vain jos suostuu päästämään yksityiselämänsä sisälle ulkopuolisia henkilöitä tonkimaan sitä ja keksimään siitä vikoja, sekä syyttelemään mm. elämänhallinnan puutteesta ja ties mistä kuvitellusta; vaikka se elämänhallinta ja selviytyminen arjesta olisi täysin kunnossa.
Näille keksityille syytteille ja syyllistämiselle on kuitenkin olemassa ihan syy: keksittyihin syihin ja puutteisiin työttömän arjen hallinnassa vedoten, voivat työvoimavirkailijat sekä sosiaalivirkailijat sitten alkaa tarjota työttömälle - jonka elämänhallinta on muuten kunnossa, joka on työkykyinen, mutta häneltä puuttuu se palkkatyöpaikka - erinäisiä palkattomia "kuntoutuksia" (ilman palkkaa tehtävää työtä, tai istumista paikassa x, tuntimäärän x päivässä, jotta kunta ei joudu maksamaan sakkomaksuja työttömän työmarkkinatuesta; näin työtön sitten maagisesti "kuntoutuu") sun muita sosiaalipuolen pakkopalveluja, joilla ei enää ole mitään tekemistä itse suoraan työsopimuksen alaiseen palkkatyöhön työllistymisen kanssa.
Kieltäytyessään näistä pakkopalveluista, jotka eivät ole palkkatyötä; ja/tai kieltäytyessään päästämästä sosiaalityöntekijöitä ja työvoimavirkailijoita penkomaan päivittäistä yksityiselämäänsä (tämä, joka viedään uudelle tasolle TYP-kartoituksen alkaessa); tai laittaessaan vastaan virkailijoille, kun sairaan/vajaakuntoisen leimaa koitetaan väkisin lyödä terveen ihmisen otsaan, alkaa sitten se uhkailu, karenssitehtailu, ja tukien leikkaaminen, sekä tappelu byrokratian eri portaiden kanssa. Tappelu, jossa työtön voi vain hävitä, joko vähän, tai sitten vähän enemmän.
Kun ilmoittautuu palkkatyönhakijaksi, ja joutuukin terveenä vuosia tappelemaan sen kanssa, että palkkatyön sijasta pakkosyötetään ties mitä sosiaalipalvelua, kuntoutusta (palkatta tehtävää työtä), ja uhkailua, kiristämistä, sekä tukien leikkaamista (ilman palkkatyöstä kieltäytymistä), niin siinä kyllä monella ajan kanssa mielenterveys ja itsetunto kokea kolauksia oikealta ja vasemmalta. Samalla pitäisi riittää energiaa ihan itse palkkatyönkin hakemiseen, kun TE-toimisto sitä harvemmin työttömälle löytää.
Useilla työttömillä on lähtökohtaisesti suhteellisen terveet elämäntavat, ihan kuten kenellä tahansa muulla ihmisellä, joista joillakin sattuu vain olemaan se työpaikka, kun taas toiset ovat sen menettäneet, tai eivät ole sitä onnistuneet saamaan. Useimmilla työttömillä on elämässä säännöllisiä harrastuksia ja sisältöä päiville, ja suurin osa jopa pitkäaikaistyöttömistä selviää muutenkin arjen "askareista", kuten kaupassa käynneistä, ruoanlaitosta, laskujen maksamisesta, ja sosiaalisesta kanssakäymisestä, ihan kuten kuka tahansa muukin ihminen.
Useilla työttömillä ainoa ongelma on se sen palkkatyön puute, jolla voisi elättää itsensä. Itse päivissä ja arjessa on säännöllisyyttä ja sisältöä. Jos sosiaali- ja työvoimapuolen ainoa tarjottava on terveelle ihmiselle aivan jokin muu, kuin se palkkatyö, kuten vaikka se perinteinen "mene 4h kolme kertaa viikossa istumaan pajalle x, pelaamaan vaikka korttia, niin et menetä tukiasi", vain sillä esitetyllä verukkeella että "olisi jotain tekemistä" päiville, kun monilla on terveytensä ja itsensä kehittämisen kannalta parempiakin vaihtoehtoja, niin mitä hyötyä siitä on itse sille yksilölle? Monesti saatekirjeessä tämmöiseen palveluun kerrotaan "kannustuksen tarjoamisesta" ja "elämänhallinnan edellytyksien parantamisesta", "yhdessä onnistumisesta", sekä tukien mahdollisesta leikkaamisesta kieltäytymisen tapahtuessa - toimenpide, joka on tässä tapauksessa erittäin kyseenalainen vaihtoehto, kun kieltäytyminen ei kohdistu palkkatyöhön, työhön, josta voisi tienata itsenäisesti elantonsa.
Kyse ei siis ole palkallisesta työstä, mutta tukia leikataan, jos et palveluun (myös "työ" nimikkeen alle useasti naamioitu). Kysynkin, että kuka helvetti kokee kannustavaksi sen, että "pääsee" tappamaan aikaansa jonnekin homeluukkuun ilman palkkaa, ilman päämäärää; tai sen, että joku on päättänyt tilastojen perusteella, että koska sinulla on työttömyyspäiviä määrä x, niin elämänhallintasi on hukassa, ja ihmeparannut istumassa homeluukussa y pelaamassa 4h päivässä korttia, tai vääntämässä muutaman linnunpöntön paikalliselle työttömien yhdistykselle? Kuka on muutenkaan pyytänyt, että työtön haluaisi "onnistua yhdessä" tämmöisen porukan kanssa, jolla ei ole tarjota oikeaa työkokemusta, eikä itse palkkaa elannon tienaamiseen? Mikä "onnistuminen" se semmoinen on, ja missä asiassa siinä edes onnistutaan? "Yhdessä onnistuminen" saisi varmasti kannustavamman merkityksen, kun siitä puhuttaisiin oikeaan työhön palkkauksen yhteydessä, oikean työtä tarjoavan yrittäjän kanssa.
Kun palkattomaan "työllistymistä edistävään" (ihmeparannuksen suomaan) palveluun sitten osallistuu, säästää kunta "sakkomaksun" pitkäaikaistyöttömästä (kunta maksaa osan työttömän työmarkkinatuesta, kun työtön on ollut yli 300pv työttömänä). Näin terve työtön menee uhkailun ja sanktioiden sanelemana "kuntouttavaan työtoimintaan", istumaan jonnekin korven keskelle homeiseen pajaan tekemään ei-mitään, ja tappamaan aikaansa juomalla vaikka kahvia. Samaan tilaan sitten sullotaan oikeasti vajaakuntoisia, mm. mielenterveyshäiriöisiä, ja muuten oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä (joista osalle tämäkin palvelu on täysin väärä paikka, ja ovat siellä vaan pakosta ihmeparantumassa), sekä terveitä ihmisiä, vähän kuin karsinaan, ilman päämäärää.
Siellä sitten ollaan istumassa käytännössä maksimissaan kaksi vuotta kerrallaan, tukien alentamisen uhalla, tuhlaamassa omaa aikaa, toimenpiteessä, joka kulkee "kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä", mutta josta ei käytännössä terve ihminen saa mitään hyötyä irti, ei arjen hallintaansa (etenkin kun se useimmiten on jo lähtökohtaisesti täysin kunnossa), eikä etenkään avoimille työmarkkinoille työllistymisen edellytyksien parantumiseen. Kun jakso loppuu, uusitaan taas sama suunnitelma, ja sama "rumba" alkaa alusta taas seuraavalle kahdelle vuodelle; vaikka hamaan saakka, jos palkkatyötä ei löydy. Poliitikko kutsuu tätä tapahtumaa valtamedian haastattelussa "työn saamiseksi" ja "työllistymiseksi" - kieroa, eikö?
Lainaus: "kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena on parantaa asiakkaan elämänhallintaa sekä luoda edellytyksiä työllistymiselle" - tämän takia työvoimavirkailijan ja sosiaalivirkailijan tehtävänä on etsiä mitä tahansa vikaa työttömän elämänrytmistä, ja yleensä lopulta keksiä se vika, jos semmoista ei muuten löydy, jotta on peruste laittaa terve ihminen kyseiseen palveluun.Viimetilassa sinne voidaan vain laittaa ilman perustelujakin. Kyse on rahasta, ei yksilön auttamisesta avoimille työmarkkinoille ja palkkatöihin. Tyhjiä korulauseita, ja lupauksia työllistymisen mahdollisuuksien parantumisesta, jotta kaikki kuulostaisi mahdollisimman hyvältä "maalaiselle". Tässä kohtaa ei auta, jos työtön sanoo, että on psyykkisesti ja fyysisesti terve suoraan avoimille työmarkkinoille työllistymiselle, kunhan vain se oikea työpaikka löytyisi. "Elämänhallinnan" tasosi määrittelee sosiaalivirkailija tai työvoimavirkailija, joka ottaa terveydenhuollon ammattilaisen roolin tarvittaessa. Siinä ei paljoa auta, vaikka työvoimavirkailija itse olisi oikeasti sunnuntaijuoppo, tai oikeasti alkoholisoitunut henkilö, ja työtön itse olisi täysin raitis, ja liikuntaa säännöllisesti harrastava, tai vain muuten terveet elämäntavat omaava fiksu ihminen.
Ja näin terve yksilö hukkaa vuosia elämästään, ja monesti tässä pakkopalveluiden pyörityksessä masentuu - tätä myös työttömyysturvalain ja toimeentulotukilain pykälissä "kuntoutumiseksi" kutsutaan. Yhtä kivinen tie on sillä, joka kieltäytyy kokonaan lähtemästä "työllistämistä edistäviin palveluihin" (se kaikki, mikä EI OLE PALKKATYÖTÄ, tai edes oikeaa työtä, mm. kuntouttava työtoiminta), ja jonka toimeentulotuen perusosaa leikataan lopulta 40%. Se on uhkailun, kyykytyksen, syyllistämisen, ja byrokratian kanssa tappelun loputon papereidenpyörittämisen tie, jolla ei ole loppua, ennen kuin löytää palkkatyön tai pääsee eläkkeelle. Tämä "piiska" tekee kyllä hallaa kenen tahansa mielenterveydelle, mutta palkkatyön löytämisen kannalta siitä ei ole mitään hyötyä, joten se on käytännössä yksilön avoimille työmarkkinoille työllistymisen kannalta täysin tehoton "ase", jota surutta käytetään.
Moni työtön pystyisi pitämään itsensä täysin terveenä fyysisesti ja psyykkisesti ihan oma-aloitteisesti arjessaan, ja moni näin tekeekin. Monella kuitenkin seinä tulee siinä tietyssä pisteessä vastaan, ajan kanssa, eikä omasta syystään. Se mikä lopulta usein alkaa nakertaa mielenterveyttä rikki ei ole oma-aloitteisuuden puute arjessa (mm. harrastuksien suhteen), tai elämänhallinnan puute, terveellisten elämäntapojen puute, tai mikään muukaan itsestä johtuva seikka joka eväisi mahdollisuuden aloittaa palkallinen työ sen löydyttyä; eikä se vaikein asia ole myöskään köyhyys ja rahan vähyys, vaikea taloudellinen tilanne ja sen sietäminen - vaan syy löytyy nimenomaan Suomen työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmästä; siitä miten se kyykyttää, syyllistää, juoksuttaa, pakkoholhoaa, ja uhkailee vuosikausia tukia saavaa työtöntä, sekä monesti tahallisesti saattaa työttömän taloudellisiin vaikeuksiin viivyttämällä (usein lainvastaisesti, tai vähintään arveluttavasti) tukipäätöksiä ym.; käytännössä tavoilla, jotka eivät enää liity itse palkkatyön hakemiseen millään tavalla. Tämä kaikki ulkopuolelta tuleva itsetuntoa ja "ihmisarvoa päähän potkiva rumba" kulkee alusta pitäen ja vuodesta toiseen, siinä terveen työttömän arjessa, normaalin elämän siivellä, nakertaen psyykettä pikkuhiljaa, vaikka muuten eläisi kuinka raittiisti, terveellisesti, liikkuen säännöllisesti, pitäen kunnostaan huolta, sivistäen itseään vaikka itseopiskellen ym. Tämä sosiaaliturvajärjestelmä ja sen kylmät asenteet sekä armottomuus aiheuttaa varmasti nykyisellään ihan merkittävän paljon mielenterveysongelmia lähtökohtaisesti terveille työttömille, ja sitä kautta myös terveydenhuollon kuluja; ja mikä pahinta, täysin tehottomasti kun tarkastellaan asiaa palkkatöihin työllistymisen edistämisen kannalta, kuka tästä siis hyötyy?
Ne vähäiset tilastot monialaisen yhteispalvelun (aka TYP) ja kuntouttavan työtoiminnan kautta avoimille työmarkkinoille (ts. "palkkatyöllistyminen") työllistyneiden määrästä jakson loputtua osoittavat aivan naurettavan mitätöntä määrää; paria hassua prosenttia. Ironisesti, palvelun määräaikaisella jaksolla kuolleiden määrä on melkeinpä samaa luokkaa, kun oikeisiin palkkatöihin työllistyneiden.. Lisäksi tilastot eivät ota luvussa edes huomioon sitä, että kuinka moni näistä työllistyneistä on onnistunut työllistymään oma-aloitteisesti itsenäisellä työnhaulla, ja kuinka moni oikeasti "pakkopalveluiden" avittamana. Määrä on jokatapauksessa mitätön, ja osa määräaikaisen ajanjakson tilastoiduista henkilöistä eivät ole tilastoissa ensimmäistä peräkkäistä kertaa, vaan ovat siellä jo monetta jaksoa putkeen. Ei ole siis yllätys, että näitä tilastoja halutaan pitää mahdollisimman piilossa, ja tilastointia harrastaa palvelun suhteen mahdollisimman vähän (pakollinen "foliohattu-momentti").
Monesti lopulta sitä leikattua toimeentulotukea hakemassa istuu järjestelmän luoma hermoraunio, joka oli työttömyyden alusta lähtien terve vuosikaudet, mutta jonka virkailijoiden vuosia kestänyt tarpeeton kyykytys, syyllistäminen, sekä arkeen pakkosoluttautuminen pahimmassa tapauksessa masensi, keskellä tukiviidakkoa. On varsin selvää, että terve ja itsenäinen ihminen ei halua arki- ja yksityiselämäänsä ulkopuolisia ihmisiä (virkailijoita) tonkimaan ja holhoamaan päivittäistä elämäänsä; etenkin kun oletus sekä asenteet, huolimatta totuudesta, ovat semmoisia että jokainen työtön on jollain tavalla avuton ja vammainen, ja tarvitsee päivittäisissä arkiaskareissaan holhousta ja kontrollointia, että osaisi suurinpiirtein itse valmistaa ruokaa, käydä kaupassa, tiskata tiskit ym.; asioita, jotka lähes jokaisella varmasti ovat hallussa. Valitettavasti suomalainen yhteiskunta ja sosiaaliturva ovat vuosi toisensa jälkeen menneet siihen suuntaan, että sosiaalipalveluita ja pakkoholhousta koitetaan pakkosyötää tukien menettämisen uhalla terveelle työttömälle (tai kenelle tahansa, joka ei kyseistä "apua" halua vastaan; jolloin lopputulokseksi ei voi lähtökohtaisesti asettaa kovin korkeaa odotusarvoa).
Se hermoraunioksi vuosien kyykyttämisellä taiottu yksilö etsii vielä edelleenkin vain sitä palkkatyötä; sitä ei työvoimapalveluiden tai sosiaalipuolen palveluiden puolelta ole hänelle tarjottu tai ehdotettu sen alun jälkeen enää vuosikausiin. Hänelle on vain kerrottu, että hän on nyt jollain tapaa kuntoutuksen ja holhouksen tarpeessa, ja niiden palveluiden vastaanottamisesta on tullut täyden sosiaaliturvan saamisen vaatimus.
Kun mediassa poliitikot puhuvat "työstä" ja "työllistämisestä", niin yhä harvemmin termillä viitataan työsopimuksen alaiseen palkalliseen työhön; ja vastaavasti yhä useammin "työ" -nimikkeen alle on naamioitu erilaisia palkattomia sosiaalipalveluiden kokonaisuuksia, jotka eivät joko A) ole missään tekemisissä oikean työn kanssa, eikä niistä saa palkkaa / ei solmita työsopimusta (kunta säästää "sakkomaksun" kun työtön menee kuntouttavaan työtoimintaan), tai B) vastaavat käytännössä vaativuudeltaan jotain matallemman tason työtä, joista tavanomaisesti maksetaan tekijälleen palkkaa, mutta tässä tapauksessa työ teetetään surutta palkatta, korvaten työsopimuksella olevia palkallisia työntekijöitä surutta ja jatkuvasti yrityksen sisällä. Ei myöskään saa palkkaa, eikä solmita työsopimusta, vaikka tässä vaihtoehdossa ehdottomasti moiseen aihetta olisi!
Valitettavasti työttömyys- ja sosiaaliturva Suomessa on mennyt yksilön ihmisarvoa polkevaksi sekamelskaksi, jossa on täysin unohtunut se tavoite, että työtön pääsisi PALKKAtöihin tienaamaan oman elantonsa; nykyisin täyden tuen saamisen vaatimukset ovat niputettuja sosiaalipalveluiden kokonaisuuksiin joilla ei ole avoimille työmarkkinoille palkkatöihin työllistymisen kanssa enää mitään tekemistä. Työttömistä leivotaan paperille sairaita sosiaalipalveluiden ja kuntoutuksen tarpeessa olevia yksilöitä, jotka sitten sillä verukkeella voidaan laittaa tuhlaamaan aikaansa kuntouttavaan työtoimintaan johonkin homeluukkuun, sama ties miten, jotta kunta säästäisi työmarkkinatuen maksuosuutensa pitkäaikaistyöttömistä, tai voisi leikata toimeentulotuen perususaa ja säästää täten. Tai sitten löytyy se rottayritys, joka pyörittää liikevoittoa tuottavaa yritystoimintaansa pelkillä "kuntoutumassa" olevilla palkattomilla työntekijöillä, jotka ovat siellä tukien menettämisen uhalla, tottakai (hyvänä esimerkkinä Tuoterengas Oy, joka on sittemmin vaihtanut nimensä, ja sen palkattomilla työntekijöillä valmistamansa Mölkky-pelit, aka miljoonabisnes ilman maksettua korvausta työstä)!
Työtön ei Suomessa ole yleensä se, joka työttömäksi jäädessään passivoituu itse omasta aloitteesta ja halustaan, ja sitä kautta masentuu; se on vuosia kestävä sosiaaliturvajärjestelmän ihmisarvon vastainen kohtelu, pakkoholhous, ja kaiken muun paitsi itse sen palkkatyön sanktioiden uhalla "tarjoaminen", joka passivoi ja masentaa työttömäksi joutuneita.
Vastikkeeton perustulo voisi korjata monia ongelmia heikossa työtilanteessa olevien ja työttömäksi jääneiden mielenterveydenkin suhteen, ja oikein toteutettuna se voisi myös kannustaa tekemään epäsäännöllisempiäkin töitä sekä harrastamaan mm. pienyrittäjyyttä. Ja muutenkin, jo potkittujen potkimisella ei saada mitään muuta aikaan kuin lisää terveydenhuollon kuluja; sen tämä nykyinen sosiaaliturvan järjestelmä kyllä hoitaa erittäin hyvin. Todennäköisesti nykyhallitus onnistuu "ryssimään" perustulokokeilunkin, ja päätyy sen kautta lisäämään byrokratiaa, sanktioita, paperisotaa, ja vastikkeellisuutta työsopimuksettomien, palkattomien töiden, sekä pakkoholhouksen lisäämisen kautta - sekä ajamaan mm. pienyrittäjät ja freelancerit entistäkin ahtaammalle.
Kiitos Filatov, kiitos Risikko (muun muassa).
