Kuka on syyllinen KELA:n toimeentulotukisotkuun?

Suomessa KELA:n perustoimeentulotuki on ollut täysin sotkussa sen jälkeen, kun tuen käsittely ja maksamisen siirrettiin kunnilta KELA:an vuoden 2017 alussa. Tällöin KELA:n pääjohtaja myös vaihtui, ja puikkoihin astui Elli Aaltonen.

Tuet ovat viivästyneet, tuen korvauspiiriin kuuluvia laskuja on jäänyt käsittelemättä, osa mennyt perintään, KELA on arvioinut joidenkin hakijoiden reseptilääkkeiden tarpeen uudelleen yli määränneen lääkärin arvion, ja evännyt lääkkeisiin tuen. Ruuhka on räjähtänyt käsiin, ja käsittelyjonossa olevien hakemusten käsittelyaika on moninkertainen verrattuna lakisääteiseen, eli seitsemään arkipäivään.

Yleensä kun joku asia menee näin pahasti vituiksi, vaaditaan niin sanotusti "päitä vadille" ja kysytään, kenen vika tämä oli? KELA-siirtoa oli monta vuotta aikaa valmistella, ja suurin moka on niinkin yksinkertainen, kuin se, että KELA:n luultiin selviävän puolet pienemmällä henkilöstömäärällä hakemuksien käsittelystä, kuin kunnilla oli käsittelijöitä toimeentulotukea varten. Kysymys kuuluu: ketkä luulivat, ja ketkä päätöksen henkilöstömäärästä tekivät?

Tähän mennessä ketään ei ole asetettu vastuuseen, ruuhkaa ei ole saatu puretuksi, ja tuki on täysin kaaoksessa niin perustoimeentulotukihakemusten käsittelyssä, kuin siihen kuuluvien erillisten laskujenkin käsittelyssä. Laskut eivät ole erikseen kunnilta harkinnanvaraisena toimeentulotukena anottavia, mikäli ne ovat laskuja, jotka on erikseen lueteltu laissa toimeentulotuesta korvattavaksi osana perustoimeentulotukea (7 b § (26.6.2015/815) Muut perusmenot), ja kuuluvat näin KELA:n käsiteltäväksi osana perustoimeentulotukea (näitä ovat mm. sähkölasku, vesilasku, julkisen terv. huollon laskut, reseptilääkelaskut).

Voi olla, ettei ketään saada tästä sopasta edesvastuuseen, ja ainoat taloudellisesti kärsivät ovat lakisääteisiä viimesijaisia etuuksiaan hakevat perustoimeentulotuen hakijat, he, jotka eivätkä voi kuin seurata sivusta kuinka KELA ei noudata lakia, ja kuinka asiasta vastuussa olevat eivät tee asialle mitään.

Elli Aaltonen tullaan puolestaan tätä menoa muistamaan vuoden 2017 jälkeen toimeentulotukikatastrofin ja orjuutuksen perikuvana ja symbolina, riippumatta siitä, kuinka suuri tai pieni osa tästä KELA-sopasta on suoraan hänen syytään. Hänen kannaltaan asiaa eivät ainakaan auta yhtään hänen viime vuoden lopulla antamansa lausunnot vastikkeettoman viimesijaisen sosiaaliturvan lakkauttamisesta sellaisenaan. Tämän kaltaisilla lausunnoilla yhdistettynä katastrofaalisen epäonnistuneeseen toimeentulotuen siirtoon KELA:an, ei monelle positiivista kuvaa henkilöstä jää:

-”15 miljardia sosiaaliturvaan on liikaa. Nyt meillä on etuutta, etuutta, etuutta, etuutta, ja niiden välissä loukkuja, loukkuja, loukkuja, loukkuja. Miten saamme kannustinloukut pois? Ja miksi ylipäätään ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta? Voisiko vaihtoehto olla, että maksaisimmekin osallisuudesta?” 
(Suomen Kuvalehti. Kelan uusi pääjohtaja: ”Miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta?”. https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/han/kelan-uusi-paajohtaja-yllapidamme-jarjestelmaa-maksaa-ihmiselle-olemisesta)

"Osallisuudesta maksamiselle" on toinenkin nimi: "orjatyö". Työtä, jota tehdään pakon edessä ilman palkkaa, tai sitten pitää olla jossain määrätyssä paikassa paikalla tietty tuntimäärä, vaikka täyttämässä päivät pitkät ristisanoja kunnan Ry:n pajalla (terveiden ja sekopäiden sekaryhmässä), kuntouttavan työtoiminnan jakso toisensa jälkeen, vuodesta toiseen, ja keskustella välissä psykiatrin tms. holhoojan kanssa. Määrääminen johonkin homeluukkuun istumaan 4-8 tunniksi per päivä pakon edessä, ilman järkevää tekemistä, eritoten ilman sellaista tekemistä, jolla olisi mitään tekoa itse työelämään pääsemisen kanssa, on lamaannuttava ja syrjäyttävä kokemus. Ajan voisi käyttää hyödyllisemminkin, jos palkkatyötä ei ole, kuin olemalla "osallistettavissa": kehittämällä omaehtoisesti itseään, opiskelemalla vaikka uutta kieltä, tai vaikka harrastamassa liikuntaa, esimerkiksi salilla.

Ja eikö syrjäytymistä voi ehkäistä itsekin lähtemällä ihmisten ilmoille, ilman, että jonkun kunnasta pitää määrätä toimeentulotukiasiakkaan saapuvaksi kunnan Ry:n homepajalle "ihmisten ilmoille"? Tällainen pakko-"osallistaminen", jos joku, on omaa motivaatiota tuhoavaa semmoiselle ihmiselle, joka on tottunut itsenäisesti tekemään ja toimimaan, eikä vain tuijottamaan kattoa ja toivomaan, että "joku keksisi hänelle tekemistä". Velvollisuus "osallisuuteen" sosiaaliturvan etuuksissa on siis käytännössä joko pakkotyötä palkatta tai pakko-oleilua määrätyssä toimipisteessä, minimi-sosiaaliturvalla, ilman työsopimusta ja sen etuja.

Osallistavalla sosiaaliturvalla voidaan ovelasti kiertää kaikki ne minimi-edut ja oikeudet, mitkä alakohtaisiin työehtosopimuksiin ollaan vuosien varrella työntekijä- ja työnantajapuolten välillä saatu kompromisseina sovittua, koska osallistava toiminta ei ole työtä eikä työsuhteen alaista. Jos se on esim. kuntouttavaa työtoimintaa, ei sillä saa korvata semmoista työtä josta tavanomaisesti maksettaisi palkkaa, mutta kuntien yhdistykset rikkovat kuitenkin jatkuvasti tässäkin lakia ja teettävät töitä yrityksille alihankintana. Mm. renkaanvaihtoa, maalaustöitä, puutarhatöitä, remontointia, siivousta; semmoista työtä, josta pitäisi ehdottomasti maksaa oikeaa palkkaa työsopimuksen alaisesti.

Koska Elli Aaltonen tukee osallistavaa sosiaaliturvaa, tukee hän siis toisinsanoen työehtosopimusten täyttä torppaamista, ja haluaa poistaa oikeuden työsopimukseen, sekä muut työntekijöiden oikeudet; ainakin niiltä, jotka ovat kerran työttömiksi pudonneet. Palkkaa ei tarvitse maksaa, kunhan on osallisena jossain toiminnassa, tai täyttää vaikka terveiden ja sekavien sekaryhmässä 4 tuntia viikossa ristikoita, "PERKELE!". Tällä toiminnalla "syrjäytyminenkin ehkäistään" ja työttömän työllistymisen edellytyksiä, yhdessä psykiatrien ja muiden yksityiselämän holhoajien kanssa, parannetaan roimasti!

Tosiasiassa, työttömän "osallistamisessa" ja "kuntoutuksessa" kaikki muut yhteistyötahot ansaitsevat esimerkiksi koko kuntouttavan työtoiminnan jaksolta hyvää tuntiliksaa työsopimuksella sen kustannuksella, että työtön pysyy kuntoutumassa työttömyydestään, TYÖTTÖMÄNÄ!

Esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa edellisen jakson päätyttyä voidaankin jo alkaa tehtailemaan uutta kuntouttavan jaksoa, koska "syrjäytymisen ehkäiseminen" sekä "työllistymisen edellytyksien parantaminen" on loputon prosessi, jonka avulla ei koskaan voi suoraan päästä palkkatöihin, mutta joka jokaisella jaksolla vuodesta toiseen parantaa työllistymisen edellytyksiä ja ehkäisee syrjäytymistä. Näin pannaan kissa jahtaamaan karenssin uhalla omaa häntäänsä.

En ymmärrä ollenkaan tämmöistä ajattelua, että työttömille pitäisi pakon edessä "tarjota" erinäistä "osallistavaa" ja "kuntouttavaa" puuhaa, joista osalla ei ole (ristisanojen täyttely ennaltamäärätyt tunnit päivässä) mitään tekemistä työllistymisen kanssa, kun taas toisella osalla teetetään palkatta työtä, josta tavanomaisesti pitäisi maksaa palkkaa (lainvastaista), kuntouttamisen verukkeella.

Palkattoman työn teettäminen palkallisen työn korvaajana laittomasti pitäisi lopettaa. Jos työtön on pääsee töihin, hänen ei pitäisi olla enää työtön, vaan saada palkkaa laaditun työsopimuksen mukaisesti; eikä hänen pitäisi myöskään olla "toimenpiteessä", nk. "harmaalla alueella", jossa hän tekee töitä ilman että on töissä, tai työttömänä työnhakijana, ja saa tästä korvaukseksi tukia, ei palkkaa.

Kaikki osallistava ja kuntouttava hömppä pitäisi lakkauttaa kokonaan, ja niihin käytetyt varat kohdistaa suoraan palkkatyöpaikkojen luomiseen. Sanon nimenomaan PALKKAtyön, sillä poliitikon "työ" ei enää pitkään aikaan ole tarkoittanut palkkatyötä, vaan suurimmaksi osaksi osallistavaa toimintaa ja palkattomia toimenpiteitä, joita on nykyisin poliittisesti korrektia kutsua "töiksi". Minä olen sitä mieltä, että jos on töissä, on työsopimus ja palkka, eikä enää ole työtön.

Kiitos KELA! Kiitos Elli! Kiitos Hallitus!