torstai 19. marraskuuta 2015

Mutta mihin unohtui perustulo?

Moni äänestäjä äänesti Keskustaa sen perustulomyönteisen kannan vuoksi, jota Sipilän johdolla oltiin monesti otettu parrasvaloihin juuri ennen vaaleja. Myös Perussuomalaiset ilmoittautuivat pääosin perustulo-myönteiseksi puolueeksi.

Perustulo: "Perustulo on sosiaaliturvajärjestelmän malli, jossa kaikille kansalaisille maksetaan säännöllisesti ja ehdoitta rahaa toimeentuloa varten. Syyperustainen sosiaaliturva on kokonaan tai osittain korvattu, jolloin perustulo on vastikkeetonta ja verotonta, eikä sen määrä vähene tulojen noustessa. Tulojen kasvaessa perustulosta saatu hyöty peritään takaisin verotuksen kautta."




Perustulomalleissa, joita vaalien alla esitettiin, esitettiin perustulon vastaavan määrältään nykyistä työmarkkinatukea - lisäksi erikseen vastikkeetta tulisi nykyisen suuruinen asumistuki. Toimeentulotuki jäisi edelleen harkinnanvaraiseksi näiden päälle, johon joillakin, joilla omaisuutta ei ole, voisi olla osittainen oikeus. Perustulon ja asumistuen yhdistetty maksimimäärä olisi esitetyissä malleissa yltänyt sinne 850euron ja 1000euron välimaastoon, vastaten suurinpiirtein nykyistä sosiaaliturvamallia mutta vastikkeettomana, ilman mahdollisuutta joutua tekemään sen eteen töitä ilman työsopimusta, vaikkapa "kuntouttavan työtoiminnan" tai muun ei-työsuhteen alaisen kuntoutuspalvelun alaisena, josta ei makseta mitään palkkaa. Duunarille siis loistoasia.

Perustulo olisi ollut tuloa, joka ei vähene tekemällä töitä, ja se kuuluisi jokaiselle suomalaiselle. Näin ollen esimerkiksi pätkätöiden tekeminen olisi kannattanut AINA, toisin kuin nykyisin, kun se poikkaisee työttömyysetuudet, ja pätkän loppuessa on edessä paperisota KELA - TE-keskus -akselin kanssa, sekä omavastuuajanjakso, jolta ei ole oikeutta työttömyysturvaan, vaikka työ päättyisi luonnollisista syistä (esim. työtä ei vain ollut pidemmäksi aikaa kerralla tarjolla). Itsestä johtuvasta työsuhteen päättymisestä olisi tiedossa pidempi sanktio, jonka vuoksi nykyisin ei kannata ottaa täysin epävarmoja työpaikkoja edes vastaan - etenkään, jos työjakso on erittäin lyhyt.

Lisäksi tuloista vähenemättömän perustulon alla jokaisella olisi loistava ja riskeiltään nykyistä satakertaisesti kohtuullisempi mahdollisuus perustaa toiminimi, sekä tehdä työtä ja tienata omaan pussiin siten, että taustalla olisi minimiturva mikäli rahaa ei alussa tulekkaan kovin paljoa, tai jos homma epäonnistuu. Innovatiivisuus ja yritteliäisyys olisi joka tapauksessa tällä perustulon avulla suuressa nosteessa, kun nykyisin se on lähes kannattamatonta - etenkin pienyrittäjälle.

On sanomattakin selvää, että perustulon edut olisivat vähintäänkin kokeilemisen arvoisia, suomalaista pienyrittäjyyttä nostattavaa, ja pätkätyönteon kannattavuutta korostavaa. Ja nämä muutokset kannattavuuden suhteen eivät olisi pelkästään pieniä, vaan ERITTÄIN MITTAVIA. Nykyiseen malliin verrattuna perustulon tuominen tukijärjestelmään vastikkeettomana muuttaisi pienyrittäjyyden ja pätkätyön kannattavuutta verrattuna nykyiseen kuin yöstä päivään. Yrittäjyys ja työ nostaisi taloutta. Lisäksi turhaa KELA, sossu, TE-keskus virkamies koneistoa voitaisiin karsia rajulla kädellä perustulon myötä ja saada ulosmitattua tästä säästöä sekä tehokkuutta virkakoneistoon.

Puheet vastikkeettomasta perustulosta ovat kuitenkin lähestulkoon unohtuneet. Mitä tapahtui perustulolle? Oliko tämäkin vain yksi suurimmista vaalihuijauksista kautta aikojen? Vähän siltä vaikuttaisi. Kiitokset kuuluvat kaiketi Keskustalle ja Sipilälle, sekä Perussuomalaisille ja Soinille, ja vastaan hanaavalle Kokoomukselle.

Perustulon tilalle on kaavailtu laajamittaista palkattoman työn mallia, jossa työttömäksi tippunut duunari tekee hautaan saakka työtä pelkillä sosiaalietuuksilla, palkatta, ilman työsopimuksen mukaisia etuja - tämän toteuttaa vuonna 2016 laajamittaisesti käyttöön tuleva MoPa aka monipalvelukeskus, joita on perustettu ympäri Suomea työllistämään erilaisia sosiaalitanttoja oikealla palkalla vahtimaan, että työttömät pysyvät ilman palkkatyöpaikkaa ja työsuhdetta, erinäisissä työsopimuksettomissa töissä joita teetetään pelkän sosiaaliturvan alla, vastikkeellisesti.

Suunta on siis täysin 180 astetta eri suuntaan, kuin mitä vaalien alla Keskusta ja Ps, näin muun muassa, lupasivat talouden nostattamiseksi ja työnteon kannattavuuden lisäämiseksi. Luvattiin vastikkeetonta, työtuloista pienenemätöntä perustuloa - mutta teot puhuvat eri kieltä, päätyen vastikkeelliseen työsopimuksettomaan sosiaaliturvaan, jonka voimin teetetään hautaan saakka ilmaistyötä.

Perustulomalli sen sijaan on unohtunut täysin. Milloin poliitikot lopettelevat valehtelemasta vaalien alla kansalle, ja avartavat näkökulmiaan sekä uskaltavat kokeilla jotain uutta? Suomessa laman alla kun pitäisi tukea oikeaa palkkatyötä ja pienyrittäjyyttä, kiristetään työttömien kukkaron nyörejä sen sijaan lisää lisäämällä vastikkeita tuille (vaikka puhutaan muuta). Lopputulos tulee olemaan karua jälkeä taloudelle, jälleen kerran...

Talouden kylmää kyytiä tosin ei tarvitse paljon ihmetellä, kun eduskunnassa istuu täysin duunarin arjesta ja työttömän elämästä erkaantuneita idiootteja (Voi Paska:n toimituksen mielipide, toim. huom.), siteeraten näistä erästä PS:n riveissäkin istuvaa henkilöä:

"Menkää töihin siitä, vaikka risumetsään p*rkele!"
-Kuka maksaa palkan?
-Elättääkö palkalla itsensä?
-Jos palkkaa ei saa, eikö olisi vaikka järkevämpää mennä kuntosalille?
-Onko töitä sen verran pitkäksi aikaa, että elättää?
-Onko tällä taloutta nostattava vaikutus?
-Miten taataan tukien jatkuvuus, jos töitä ei ole pitkäksi aikaa?
-Eikö olisi kohtuullista, että jos töitä on päiväksi, niin työmarkkinatuelle palaamisen suhteen kumotaan ns. omavastuuaika
-Eikö olisi kohtuullista, että paperisotaa ei joutuisi käydä yhdenkään osapuolen kanssa, jos tekisi pätkätöitä, että saa myös niitä tukia, jos töitä ei ole kun vähäksi aikaa?
-Eikö olisi kohtuullista siirtyä vastikkeettomaan perustuloon nykymallin sijasta, jotta ym. lauseen sisältö toteutuisi ja pätkätyö (kuten vaikka se perkeleen risusavotta) kannattaisi rahallisesti aina?
-Jos pätkätyö olisi työnsä tekijälle aina mutkatonta ja kannattavaa rahallisesti, olisi tekijöitäkin enemmän, ja yrittäjillekin avautuisi paljon uusia mahdollisuuksia teettää lyhyempiä työpätkiä (= vaikuttaa positiivisesti talouskasvuun)


Voi Paska!:n arvosana Frederikille:
(0/5 VoiPaskaa. Olisimme antaneet ½/5, jollei musiikkisi olisi mielestämme niin junttipaskaa)


Voi Paska!:n arvosana vastikkeettomalle perustulolle ja sen vaikutukselle Suomen talouden nostamiseksi:

(5/5 VoiPaskaa. Annamme viiskauttaviis, koska voimme)


Voi Paska!:n arvosana Suomen politiikalle:
(0/5 VoiPaskaa ...koska poliitikot.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti